Olimme saaneet hyvän syyn lähteä liikkeelle taloprojektin kanssa. Meillä oli nyt hirret tiedossa. Seuraavaksi tarvitsisimme tontin!
Tontteja olimme siis etsineet jo vuosia. Välillä etsimme pieniä kesämökkitontteja ja mummonmökkejä ja joskus pelkkiä metsäpalstoja. Koskaan hinta ja laatu eivät mielestämme olleet kohdanneet.
Vuosia oli nyt vierähtänyt sen verran että eläkevuodet olivat näköpiirissä. Tavoitteet alkoivat realisoitua sen ympärille. Uskalsimme katsoa koko elettyä elämää taaksepäin. Olimmeko oikeastaan koskaan ihan kokonaan kotiutuneet opiskeluvuosien pääkaupunkiin? Voisimmeko asuakin kokonaan jossakin muualla, vaikka maaseudulla. Silloin tarvitsisimmekin ympärivuotisesti asuttavan talon emmekä mitään kesämökkiä. Ja silloin myös tonttia ympäröivä alue olisi tärkeää. Löytäisimmekö elävän kyläyhteisön tai taajaman?
Sen olimme huomanneet että jotkut maaseutukunnat tarjosivat edullisia tontteja. Aloimme selata niitä netistä.
Ja tietysti selasimme myös miehen kotipaikkakunnan tonttitarjontaa. Minulla ei oikeastaan ollut kotipaikkaa, vanhempani olivat muuttaneet useita kertoja lapsuuteni aikana.
Tulostimme nämä eteläsavolaisen maaseutukunnan vapaat tontit ja vielä muutaman lähikunnan tontit. Hinnat olivat kohtuullisia. Ja sitten matkaan.
Nyt jo jännitti. Ymmärsimme, että taloprojekti oli nyt oikeasti starttaamassa. Pian mahdollisesti tutustuisimme tulevaan kotikuntaamme.
Yhden ainoa päivän aikana ehdimme katsastaa neljä tonttia. Netistä katsottaessa yksi niistä oli miehen mielestä ehdottomasti varteenotettavin. Kiertelimme aluksi tontin ympäristöä ja se vaikutti mukavalta. Mutta itse tontti oli lättänää pusikkoa. Tontin rasituksena oli lisäksi tie joka kulki toiselle tontille. Ajoimme tuon tien päähän: siellä, ihanalla järven rannalla, oli pysäköitynä rekka-autoja!
Emme todellakaan haluaisi vaihtaa Helsingin ilmansaasteita ja liikenneruuhkaa ihanan luonnonrauhan halkoviin rekka-autojen meteliin!
Yksi tonteista alkoi kiinnostaa. Se oli korkea kalliotontti metsän keskellä, mutta se antoi etelään ja suojasi pohjoistuulilta. Järvelle olisi kävelymatkan verran. Tontilla oli tasanteita ja korkeuseroja. Miten ihmeessä tähän osaisi rakentaa?
Muut tontit katsastettuamme palasimme vielä tuolle kalliotontille. Netistä tulostetussa kaaviossa näytti että koko tontti oli pelkkää kalliota. Unohtaisinko haaveet omenapuista?
Mutta alueella oli kiehtovaa kulkea kun silmä ei nähnyt kerralla koko aluetta vaan siellä täällä oli nyppylöitä ja isoja kiviä. Kalliolla kasvoi suhteellisen isoja mäntyjä ja kuusia, miten ne olivat pystyneet vastustamaan myrskyjä ja tuulia? Jossakin oli juurineen irronnut puu mistä näki ettei multakerros ollut kovin syvää. Mutta kiviä ja kalliota peittivät jäkälät ja puolukanvarvut ja kanervat. Ikään kuin koko tontti olisi valmiiksi jonkun maisemointitoimiston huolittelema. Ilma oli uskomattoman raikasta. Ennen kuin huomasimmekaan olimme myytyjä. Tähän paikkaan ei heti kyllästyisi.
Jätä kommentti so far
Jätä kommentti
Rakennamme hirsitalon haapapuusta 