Rakennamme hirsitalon haapapuusta

Olemme asuneet uudessa kodissa puolitoista vuotta. Muutimme keskeneräiseen taloon pikapikaa kun saimme vanhan talomme pääkaupunkiseudulla myytyä.
Oletimme että talo olisi valmistunut nopeammin. Nyt vuoden 2013 alussa tilanne on se, että viimeinen lattiapinnoite sisätiloissa on valmis. Parveke puuttuu vielä.

Väsymys on iskenyt kun on asuttu keskeneräistä taloa. Itse sairastuin aika pahasti vuosi sitten. Nyt terveyteni on lähes ok. Mies on tehnyt ahkerasti töitä. Hän on voinut jo hiljentääkin tahtia kun jäljellä on enää ollut vain sisätöitä.

Mikä on yllättänyt?
Yllättänyt on se, että vaikka elämme keskellä ns. lamaa, kohtuuhintaisia työntekijöitä on ollut vaikea tai mahdotonta saada. Työntekijät ovat pestautuneet pikkufirmoihin, jotka kärkkyvät isoja työmaita. Omakotirakentaja, joka teettää vain pienen työtehtävän kerrallaan, ei ole houkutteleva kohde.

Ovatko hirret halkeilleet?
Haapahirret ovat oikeastaan käyttäytyneet niin kuin odotimme. Vielä viime kesänä kun mies joutui poraamaan reiän hirsiseinän läpi, hän huomasi että puu on keskeltä aivan kosteaa. Sanonta että haapahirsi kuivaa vain päistään saattaa pitää paikkansa.
Hirsikehikkoa toissatalvena asennettaessa neuvoi viisas kirvesmiehemme, että ovien ja ikkunoiden päälle kannattaa jättää painumisvaraa ainakin 15 cm. Veistäjä olisi tyytynyt puoleen. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, tuosta varauksesta on jäljellä enää muutama sentti.
Yksi kattorakenteen tukipilareista keskellä taloa on haljennut aika pahasti ja sitä on tuettu metallisella pannalla, joka puristaa parrua alhaalta kiinni. Toista kurkihirttä kannattavaa pilaria piti laskea viime kesänä alemmas, mutta pelkäsimme, että säätömutterista menevät kierteet. Onneksi hirsiyrittäjä uskalsi kääntää mutteria, eikä mitään haaveria sattunut.

Seinillä halkeamia on jonkun verran, mutta meitä se ei säikytä. Puupinta on meistä edelleen kaunis katsella, sen pitäisi säilyä sisätiloissa vaaleana. Ulkona se saa harmaantua omaan tahtiinsa.

Seuraavassa blogissa aion kertoa, miten lämpö talossa säilyy.

Loppujen lopuksi telineiden pystytys lumeen ei ollutkaan niin vaikea tehtävä. Kun pystyparrut hakkasi lumeen ne tosiaan pysyivät pystyssä tukilautojen kiinnittämiseen asti.

Hirsirekan tulo tontille oli juhlallinen näky.Tässä nyt vihdoin olivat neljä vuotta sitten kaadetut haavat, joita oli pitkään odotettu. Vaaleita, järeitä ja ihania.

Rekassa oli yli 25 metrinen puomi, jolla hirsiä nostettiin yksitellen paikalleen. Hirrethän oli koottu kehikoksi ja numeroitu jo veistovaiheessa. Sitä ennen hirsiyrittäjälle oli tosin aiheutunut paljon päänvaivaa siitä, että ensimmäisen kerroksen eli betoniharkkokerroksen ristimitassa osoittautui olevan pientä heittoa. Yrittäjän piti käydä useaan kertaan ottamassa mittoja.

Valmis kehikko osui nyt hienosti paikalleen ja seinät saatiin pystyyn viidessä päivässä. Eniten aikaa meni siihen, että ikkuna-ja oviaukkojen varauksia eli painumisvaroja piti suurentaa. Hyvin pian tulisimme huomaamaan että se oli todellakin tarpeen.

Hirsikehikko oli tilattu tasakertaan. Se tarkoittaa, että veistotyöhön ei kuuluisi päätykolmioita, vaan nämä seinäosat rakennettaisiin laudasta paikan päällä.  Tämä oli nyt seuraava tehtävä. Lisäksi rakennuksen keskelle piti saada kurkihirsi pystypilareiden varaan. Sen asentaminen oli työlästä. Pilareissa täytyy olla ruuvijalka, jolla kurkihirttä voidaan rakenteen painuessa laskea alaspäin.

Pakkaset jatkuivat koko ajan. Muonitusvastaavallekin siitä oli paljon harmia. Kerran olin valmistamassa ulkovajassa pannukakkua. Kananmunat olivat hetkessä jäätyneet niin, että lopputuloksena oli sananmukainen pannukakku kun keltuaiset eivät kunnolla sekoittuneet taikinaan.

Olimme  varanneet seuraavaan rakentamisvaiheeseen kolme-neljä viikkoa heti vuoden 2011 alkuun, helmikuuksi. Silloin hirsikehikko siis saapuisi tontille ja heti tämän urakan jatkoksi rakennettaisiin katto valmiiksi.

Minua jännitti kovasti miten homma onnistuisi keskellä talvea. Lunta oli satanut valtavasti, mutta onneksi pakkasta oli aluksi vain muutama aste. Pian pakkanen kuitenkin kiristyi. Koko tiukan rakentamisjakson ajan olikin sitten vuosisadan paukkupakkaset. Usein aamu alkoi yli 30 asteen pakkasella ja alkoi laskea pariinkymmeneen asteeseen vasta muutamaksi iltapäivän tunniksi. Olen ihmeissäni ja kiitollinen että rakennusmiehet ja me itse selvisimme. Minun tehtäväni oli lähinnä pitää pientä saunamökkiä lämpimänä koko päivän ja vastata muonituksesta.

Lumitöitä

Vähänpä siis tiesimme etukäteen mikä meillä olisi edessä. Helmikuun projekti alkoi lumen luonnilla.

Talon ensimmäinen kerros, harkkokerros, oli talven ajaksi peitetty viidellä pressulla. Pressujen alla oli vielä lautarakennelma, jonka tarkoitus oli ohjata lumisohjoja talven aikana alas välipohjalta.

Nyt pressurakennelman päällä oli sitten vajaat metri lunta eikä suojaus ollut kaikilta osin toiminut. Lumen alta löytyi isoja jääpusseja. Osittain myös välipohjan vaneri oli jäässä. Hyvä puoli oli se, että talvi oli tullut nopeasti melkein yhdellä rytinällä. Lumi ei ollutkaan välillä sulanut ja jäätynyt joten näytti siltä että rakenteet eivät olleet vahintoittuneet eikä betoni murentunut.

Kun lumet luotiin alas, syntyi talon seinustalle liki parimetrinen lumipenkka. Miten siihen rakennettaisiin telineet hirsikehikon ja katon rakentamisen ajaksi?

Nyt olemme vihdoin saaneet veistäjältä arvion kehikon valmistumisesta: ajankohta olisi jo kuukauden kuluttua eli vuoden 2011 helmikuun alussa.

Alunperin hirsikehikon piti olla vamis viime kesän alussa. Mutta ja mutta.

Ensiksiksin: haapahirsi saattaa tarvita kuivumiseen jopa neljä vuotta. Kun hirsiyrittäjämme aloitteli viime kevättalvena veistoa, olivat kolme vuotta rasissa kuivuneet ja taapelissa sen jälkeen seisoneet pitkät hirret vielä sisältä aivan kosteita ja niissä oli sisäisiä jännityksiä. Tämän vuoksi ensimmäisiä alushirsia oli vaikea jollei mahdoton sahata pitkällä vannesahalla. Alimmat hirret kun on halkaistava .

Haaparunko kuivuu käytännössä vain päistään eikä siis koko pituudeltaan kuten esimerkiksi mänty. Näin lyhyet hirret kuivuvat veistämiskelpoisiksi nopeammin kuin pitkät.

Haapojen kuivuminen on ollut isoin ongelma. Mutta sen lisäksi hirsiyrittäjällä on ollut paljon vastoinkäymisiä mm. vakava sairaus.

On kulunut aikaa siitä kun viimeksi uskaltauduin kertomaan kuulumisia haapahirsirakentamisestamme. Olemme tänä aikana oppineet paljon.

Aloitan kertomalla vuoden 2009 syksystä. Silloin rakennusprojekti jäi siihen vaiheeseen, että talon ensimmäinen kerros eli harkkokerros saatiin muurattua. Puolet ensimmäisestä kerroksesta katettiin valamalla ns. teräksisten liittolaatojen päälle betonivälipohja eli holvi. Tällainen välipohja tuli autotallin ja kosteiden tilojen päälle.

Mietimme pitäisikö loppukin rakennuksesta kattaa talveksi esimerkiksi pressuilla. Keskustelimme asiantuntijoiden kanssa ja päädyimme siihen että sitä ei kateta. Tämä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Lunta tuli sisään mutta se suli kevään tullen eikä aiheuttanut mitään ongelmia. Sen sijaan olin vähän huolissani kosteudesta, jota alkoi kerääntyä syksyn mittaan katettuun osuuteen. Sitä kerääntyi teräksisten liittolaattojen alle. Ikkunoita emme tietenkään panneet paikalleen tuulettumisen vuoksi. Erikosien kuuma kesä kyllä kuivasi rakennuksen moneen kertaan.

Kesällä odottelimme kehikkoa. Panimme myös alulle hormien muurauksen. Myös kosteiden tilojen väliseiniä muurattiin kalkkihiekkatiilistä.

Syksyllä saimme arvion, että kehikko voisi valmistua talven aikana ja sen pystytyksessä olisi oltava välipohja valmiina. Niin asensimme harkkoseinien varaan kantavat palkit, 20 x 10 cm:n parrut. Niiden päälle ruuvattiin 22 mm:n vanerilevyistä välipohja niihin rakennuksen osiin, jossa ei ollut betonista välipohjaa.

Koska vaneria ei voi jättää sään armoille, se jouduttiin peittämään pressuilla. Se ei ollutkaan aivan yksinkertainen asia. Rakennus on iso ja sen muotoinen, että yksi iso pressu ei riittänyt. Jouduimme käyttämään useita pressuja limittäin. Näyttää siltä, että jonkun verran on kosteutta päässyt läpi.

Hirsitalomme eka kerros suunniteltiin tehtäväksi harkoista. Olimme panneet tavoitteeksi, että tuo vaihe tulisi valmiiksi ensimmäisen kesän aikana.

Harkkojen valinta keväällä oli hankalaa. Missään ei voinut vertailla erilaisia harkkotyyppejä toisiinsa puhumattakaan siitä, että olisi voinut käytännössä tukia harkkorakentamista.
Minua pelotti yksittäinen käytännön seikka. Olisin rakennustyömaalla koko kesän ja tarkoitukseni oli auttaa varsinaisessa rakentamisessa. Jaksaisinko nostella harkkoja?
Kotimme naapurustossa joku rakensi parhaillaan kokonaista taloa kevytsoraharkoista. Se näytti kätevältä. Kyselimme rakentamisesta jotakin tietäviltä mielipiteitä.
–Miksi ette tee kevytsoraharkoista? Niistähän kaikki tekevät.
-Ette tule jaksamaan betoniharkkojen nostelua.  Kevytsoraharkoista voisitte rakentaa itse.

Yleensä meille suositeltiin kevytsoraharkkoja. Kuitenkin hirsiveistäjämme oli sitä mieltä, että raskas hirsikerros ei kestäisi kevytsoraharkkojen päällä. Betoniharkot olivat ainoa järkevä valinta. Myös rakennussuunnittelijamme suositteli niitä.

Tämä päätös tuli tarkoittamaan sitä, että rakentamiseen tarvittaisiin tukevia ja kallisvuokraisia telineitä. Tulisimme myös tarvitsemaan useampaan kertaan betoniautoa tuomaan valubetonia. Betoniharkkoihin päätyminen tarkoitti myös sitä, ettemme selviäisi harkkoseinien latomisesta omin voimin. Mutta sitä emme tässä vaiheessa tienneet.

Ensimmäinen harkkoerä
saapuu tontille
Ensimmäinen harkkoerä jäi harmittavan kauaksi rakennuksesta. Ison kuljetusauton maavara oli niin matala, ettei se uskaltanut perille asti. Tämä tiesi ylimääräistä harkkojen kantamismatkaa.
Opin pian ettei kyse todellakaan ollut yksinkertaisesta harkkojen latomisesta päällekkäin ja kerrosten kiinnittämisestä laastilla toisiinsa.
Ei, harkot olivat käytännössä valumuotteja. Ensin niitä ladotaan päällekkäin tietty korkeus ja sen jälkeen tilataan valubetonia firmasta. Sitä valutetaan muottien sisään. Harkkoseinän kokonaishintaan tuleekin huomattavia kustannuksia valubetonista, auton kuljetuksista yms.  Jos betoniauton yksi kuorma ei riitä, asiakas maksaa myös toisen autoerän kuljetuskustannukset.

Aika alkaa
käydä vähiin
Alkukesä oli mennyt perustusten pitkällisessä kaivamisessa ja valamisessa. Siihen olimme tosin saaneet tärkeää apua, miehen veli tuli Pohjanmaalta avuksi.
Sitten jäimme kahdestaan ja teimme ensimmäiset betoniharkkokerrokset. Oli kuuma ja harkot painoivat, ne ovat parikymmentäkiloisia. Tosin painot vaihtelevat, sillä välillä tarvitaan väliseinäharkkoja, kulmaharkkoja. Väliseinäharkot ovat kapeampia ja kevyempiä. Olin tyytyväinen että jaksoin kannella edes niitä.

Nyt kesä oli jo pitkälle yli puolenvälin. Aloimme huolestua. Työ oli niin hidasta ettemme millään ehtisi ennen talven tuloa saada seiniä valmiiksi.

Mies alkoi kysellä aputyövoimaa. Paikallisia rakennusmiehiä ei saatu avuksi. Onneksi työvoimahallinnon nettisivuille pantu ilmoitus tuotti edes yhden tuloksen. Pari riuskaa rakennusmiestä toiselta puolelta Suomea oli halukkaita ottamaan tehtäväkseen seinien muuraamisen loppuun. He tekivät kolmessa viikossa sen, mihin meiltä olisi varmaankin mennyt kuukausia. Syksyn tullessa saatoimme huokaista helpotuksesta.

Ne haavat, jotka jäivät yli hirsikehikon tarpeesta, päätettiin käyttää osittain hirsirakenteisen pihasaunan rakentamiseen ja osaksi sahauttaa laudoiksi.
Apuun saatiin paikallinen sahuri, jolla oli siirrettävä kenttäsirkkeli. Kenttäsirkkelissä käyttövoimana on traktori, joka pyörittää sirkkelin terää. Lisäksi siinä on hydraulinen nosturi, jolla tukit voidaan nostaa sahauslavalla. Sen verran on myös uuttaa tekniikkaa, että laudan paksuus säädetään tietokoneohjelmalla.

Sirkkelin meteli on kova, kuulosuojaimia tarvitaan. Puutavaraa tulee nopeaan tahtiin. Jotta laudat saadaan lajiteltua eri pinoihin tarvitaan aputyövoimaa. Apuun saatiin vävykokelas, minäkin pääsin mukaan kevyiden lautojen taaplaamiseen.

Sahausviikko sattui ensimmäiseksi kevättalven aurinkoiseksi viikoksi. Peltoaukealla aurinko paistoi täydeltä terältä niin että silmiä häikäisi.

Sirkkelöinnin aikana laudat ehdittiin vain eritellä erilaisiin kasoihin, ei taapeloida. Itse asiassa taapelointi onkin lähes yhtä työlästä kuin itse sahaus ja se pitää tehdä niin pian kuin mahdollista etteivät laudat väänny.
Se on tarkkaa puuhaa. Tarkoitus on, että laudat ja lankut pysyvät suorina kuivamisen ajan. Jotta ne kuivuisivat, jokaisen kerroksen välissä pitää olla rimoitus ja hyvät ilmaraot.

Huomasimme, että haapojen kaataminen keväällä rasiin oli tehnyt ihmeitä haapatukeille. Ne olivat hyvin kevyitä verrattuna tuoreisiin puihin. Minua se hämmästytti. Kesä oli ollut niin sateinen, että olin epäillyt mahtavatko  ne kuivua ollenkaan.

Haapatukkeja tuli niin paljon että niistä sahautettiin lattialautoja ja tiilikatteen alusruoteita.
Minua alkoi jännittää miten haapa tulisi kestämään lattialautana. Joku pelotteli, että joutuisimme varottelemaan naisvieraita korkokengistä tai muuten lattiat olisivat täynnä syviä koron jälkiä.
Siitä huolimatta meitä kiinnostaa haapa myös lattiamateriaalina ja aiomme ottaa selvää erilaisista vahoista ja öljyistä. Haaveenamme olisi mahdollisimman luonnonmukainen käsittely.
Aluksi kuvittelimme että ratkaisu löytyisi haapalautojen lämpökäsittelystä. Otimme yhteyttä tällaiseen yritykseen. Sieltä kerrottiin ettei lämpökäsittely kuitenkaan paranna sisätiloihin tulevan lattian kestävyyttä. Ja käsittely olisi ollut aika hintavaakin.

Miten tapulit peitetään

Siitä miten valmiit tapulit pitäisi peittää sateilta ja lumelta on erilaisia mielipiteitä. Hirsiveistäjät ovat kyllä vahvasti yhtä mieltä siitä että peittäminen on tärkeää mutta yksityiskohdissaan mielipiteet eroavat. Tärkeintä on että puut eivät kuivu liian nopeasti, sillä silloin ne halkeavat. Ne pitää suojata auringolta. Siinä vaiheessa kuin aurinko alkaa porottaa, ne pitäisi peittää ilmavasti. Joidenkin mukaan juhannuksen ajankohta on tällainen.

Hirsien peittäminen olikin sitten aivan oma urakkansa. Mies teki peltoaukemalle tukevan kattorakennelman, jonka päälle levitettiin isoja vuokrapeitteitä. Katon on oltava tietenkin kalteva.

Olen yrittänyt selvittää ekovessa-asioita. Vaikutelmaksi on jäänyt, ettei sen hankkiminen uudisrakennuskohteeseen ole vielä kovin yksinkertaista. Pitäisi olla olemassa joku paikka, josta voisi rakennuksen suunnittelun alkuvaiheessa selvittää olennaiset tiedot kuten paljonko tilaa sellainen vie ja mitä eri vaihtoehdot edellyttävät rakentamiselta.

Ja mielestäni pitäisi olla olemassa vaihtoehto, jonka voisi rakentaa itse. Ja sille selkeät rakennusohjeet vaikka kunnan virastosta saatavana. Miksi pitäisi maksaa satoja tai tuhansia euroja hienoista muovisista säiliöistä, sähköisestä tuuletuksesta jne.

Kirjastosta löytyi tasan yksi ekovessakirja. Siinä oli lause, joka jäi arveluttamaan. Kirjoittajan mukaan kaikki ekovessat eivät toimi niin kuin myyjät vakuuttavat. Ja settä sellainen vessasysteemi joka ei toimi, hävitetään vähiin äänin ja myyjä jatkaa tuotteensa myymistä. Tarvittaisiin siis laajaa asiakastutkimusta. Tuo kirja julkaistiin jo toistakymmentä vuotta sitten.

Kerroin ystäväperheelle ekovessahaaveistamme. Rouva totesi asiantuntevasti, että tuskin ekovessaa koskaan pystyy rakentamaan omakotitaloon niin, ettei siitä tulisi hajuhaittoja. Aloin heti miettiä mahtaako minua aina pelottaa pyytää vieraita kuumana kesäpäivänä.

Kompostointi ja ekovessa

Toisaalta minulla on jonkin verran kokemusta kompostoinnista. Tiedän ettei kompostisäiliön pitäisi haista jos kompostointi toimii.
Mutta sitten pähkäilen kaikenlaisia yksityiskohtia. Koska talo tehdään kaksikerroksiseksi, ekovessoja pitäisi olla kaksi päällekkäin. Aloin miettiä miten paljon likaa kertyy vähitellen itse putkeen, joka johtaa yläkerrasta alakerran kompostikeräämöön. Alkaisiko putki haista?
Muistin yhden esimerkin: vanhempieni keittiössä on tiskialtaan alla ruokakomposti. Siihen menee lyhyt muovinen putki tiskipöydältä. Jopa tuo lyhyt muovinen putkenpätkä alkaa niin helposti haista etteivät vanhempani usein käytä tätä sinänsä kätevää pientä keksintöä. Ekovessassa ongelma ongelma olisi isompi.

Paljonko säiliö tarvitsee tilaa

Kun vielä ollaan rakennuksen suunnitteluvaiheessa, olisi tärkeää voida hahmottaa eri toimintojen tarvitsema tila. Yritin arvioida: ekovessakirjan mukaan keskivertoperhe tuottaa käymälä-. ja ruokajätettä 1000 litraa vuodessa ja virtsaa noin 1500 litraa vuodessa. Toisin sanoen kiinteätä jätettä kertyy kuution verran ja lisäksi nestemäistä virtsaa puolitoistakertainen määrä. Ekovessan säiliön varaamaan tilaan vaikuttaa se, erotteleeko systeemi virtsan erikseen. Virtsa voidaan kerätä erilliseen säiliöön ja vaikka käyttää laimennettuna puutarhassa. Virtsa sisältää kuitenkin pääosan hyödyllisistä ravinteista.

Joissakin ekovessamalleissa virtsa voidaan myös haihduttaa. Silloin tuuletukseen tarvitaan sähköä.

Uusi menetelmä

Jossakin vaiheessa soitin Raita Environment -nimiseen yritykseen. Yritys tekee biologista jätevesijärjestelmää. Siinä jätevesi pumpataan suodattimeen jossa nestemäinen ja kiinteä jäte erotetaan. Kiinteä jäte kuivataan säiliön sisällä olevassa ”korissa” , joka voidaan nostaa ja josta jäte voidaan siirtää kompostoitumaan. Myös typpi ja fosfori saadaan kerättyä talteen.
Tässä järjestelmässä voidaan käyttää tavallisia vesivessan istuimia. Se tuntuu järkevältä, kompostivessojen hinnat kun liikkuvat 700-800 euroissa ja tavallisen vesivessapytyn voi saada edullisesti kierrätyskeskuksestakin.
Menetelmä kiinnostaa nyt meitä.

Rakennusluvassa määrätään että rakennuttajan pitää järjestää työmaalla aloituskokous. Tuossa aloituskokouksessa pitää olla paikalla rakennuttajan lisäksi pääsuunnittelija ja kunnan rakennustarkastaja.
Tarkoitus on käydä läpi rakennustarkastajan kaavaketta. Siihen merkitään urakoitsijat, aliurakoitsijat. Lisäksi käydään läpi rakennusluvan perusteella määräytyvät velvoitteet. Käytännössä se tarkoittaa että rakentamisesta pitää mm. tiedottaa naapureille. Hankkeelle pitää nimetä vastaava mestari-, kiinteistö-, vesi- ja viemäröintivastaava sekä ilmastointivastaava. Ja pitkin matkaa on pidettävä erilaisia katselmuksia.

Mies naurahti kokouksen jälkeen että ennen aikaan ihmiset osasivat rakentaa talonsa itse ja hyviä tuli. Ammattiylpeys vaikutti sen, ettei huonoja rakennuksia tehty, muuten olisi mennyt maine. Nyt rakentamiseen liittyy hirveä määrä erilaisia määräyksiä, direktiivejä ja valvontaa ja silti rakennetaan hometaloja. Se kaikki lisää valtavasti rakentamisen kustannuksia.

Aloituskokous sujui mutkattomasti ja hyvässä hengessä.
Lopuksi saimme pienen työturvallisuusoppaan, joka oli täynnä kapulakielistä tietoa.

Olemme mielenkiinnolla seuranneet, kuinka suhdanteet ovat äkillisesti muuttuneet. Nyt kaikkia lainaa ottaneita mietityttää, miten lähivuosina selviää takaisinmaksusta. Mutta myönteistäkin talouslamaan liittyy rakennuttajan kannalta. Hinnat eivät enää kohoa. Se jää nähtäväksi, laskevatko kustannukset oikeasti.

Rakennusalan yrittäjillä alkaa olla kiinnostusta myös pientalohankkeisiin. Erään rakennusalan lehden kolumnisti totesikin, että vielä hiljattain kirvesmiehistä, putkimiehistä ja sähkömiehistä oli niin huutava pula, että pientalokohteisiin päin he tuskin edes ”sylkäisivätkään”. Ne kun ovat monimutkaisempia ja vähemmän tuottavia kun suuret rakennuskohteet.

Koko kesän olimme yrittäneet saada louhinta-alan yrittäjää käymään tontillamme. Mies oli saanut päähänsä, että talon vieressä olevaan lähes pystysuoraan kallioseinään voisi louhia maakellarin. Lisäksi aivan rakennuspaikan reunalla oli iso kivi, jota kaivinkone ei pystynyt siirtämään. Se jouduttaisiin vielä räjäyttämään pienempiin osiin. Nämä työt pitäisi saada tehtyä ennen rakentamisen alkamista.

Olimme saaneet soittoihin aina vastaukseksi, että ottakaa yhteyttä parin kuukauden päästä. Tämä jatkui koko syksyn. Joulukuun alussa yrittäjä lopulta totesi, että nyt on taantuma tullut tällekin seudulle ja hänellä olisi aikaa käydä tontillamme.

Kallioon louhitusta kellarista on vaikea löytää tietoja. Hyvänä puolena on tasainen lämpö ympäri vuoden. suuri kysymysmerkki on, miten kalliosta mahdollisesti tihkuva kosteus johdetaan pois ja miten tuuletus järjestetään. Näistä kysymyksistä on tarkoitus jutella kun tapaamme yrittäjää rakennuspaikalla tammikuun alussa.

Matalaenergiabuumi

Meille oli tärkeää saada rakennuslupa ennen vuoden vaihdetta, ennen kuin uudisrakentamisen uudet energiasäännökset tulivat voimaan. Olimme kuulleet, että hirsiyrittäjiä energiasäädösten muutokset huolestuttivat. Jotkut jopa pelkäsivät, että matalaenergiabuumin myötä koko hirsirakentaminen loppuu. Pelkkä massiivihirsi ei enää olisi riittänyt seinämateriaaliksi. Meille riitti olohuoneeseen 20 sentin hirsi, koska kellaritilan ja makuuhuoneen paremmin eristetyt seinät kompensoivat hirsiseinän huonompaa lämmöneristyskykyä.

Yritämme kuitenkin tehdä oman osamme energiatehokkuuden hyväksi. Maalämpö säästää sähkönkäyttöä. Taloa lämmitetään myös oman tontin puilla. Taloon tulee keskusmuuri, joka nousee talon keskellä alhaalta ylös. Siihen tulevat hormit alakerran takkaa, saunan kiuasta sekä yläkerran takkaa ja puuhellaa varten.

Olimme myös luopuneet ylisuurista ikkunahaaveista. Lisäksi suunnittelijan kanssa oli sovittu, että kahden yläkerran huoneen seinät eristetään selluvillalla sisäpuolelta. Lämpöarvoja korotettiin myös ala-, ylä-. ja välipohjan eristystä lisäämällä.

Kun haapojen rungot on nyt pätkitty ja arvioitu, olemme päätyneet siihen, että hirsistämme sahataan 8 tuumaa eli 20 cm paksuja pelkkahirsiä. Pelkka eli sivuilta suoraksi piiluttu hirsi on sisustamisen kannalta helpompi kuin pyöröhirsi. Pelkkahirsiseinää on myös helppo eristää lisää.

Tarkoituksemme on myös laittaa taloon kompostoiva wc. Se on mielestämme kestävän kehityksen kannalta tärkeää.