Filed under: Uncategorized
Kurkihirren ja seinärakenteen varaan laitettiin ensin kattoristikot. Ne oli tilattu jo ennen joulua. Nyt ilmeni että yrittäjä oli säilyttänyt niitä ulkona ilman suojausta sillä ne olivat aivan jäässä. Jää aiheuttaisi liukkauden vuoksi vaaratilanteita kattoa rakentaessa ja voisi myös kostuttaa kattorakenteita. Jää piti siis ensin poistaa.
Nosturiauto nosti seuraavaksi ristikot paikalleen ja katon rakentaminen jatkui niiden varaan. Sitten oli vuorossa kattotiilien asentaminen. Niitä osoittautui olevan liian vähän ja piti siis tehdä lisätilaus.
Ikkunat ja ovet oli ostettu jo kaksi vuotta aikaisemmin kampanjatarjouksena. Olimme jännittäneet miten ne olivat säilyneet ulkona pressun alla kun rakentaminen oli viivästynyt. Kun niitä nyt alettiin asentaa paikalleen, osoittutui, että ne olivat selvinneet hyvin kahdesta talvesta. Ongelmia ei ollut.
Loppujen lopuksi telineiden pystytys lumeen ei ollutkaan niin vaikea tehtävä. Kun pystyparrut hakkasi lumeen ne tosiaan pysyivät pystyssä tukilautojen kiinnittämiseen asti.
Hirsirekan tulo tontille oli juhlallinen näky.Tässä nyt vihdoin olivat neljä vuotta sitten kaadetut haavat, joita oli pitkään odotettu. Vaaleita, järeitä ja ihania.
Rekassa oli yli 25 metrinen puomi, jolla hirsiä nostettiin yksitellen paikalleen. Hirrethän oli koottu kehikoksi ja numeroitu jo veistovaiheessa. Sitä ennen hirsiyrittäjälle oli tosin aiheutunut paljon päänvaivaa siitä, että ensimmäisen kerroksen eli betoniharkkokerroksen ristimitassa osoittautui olevan pientä heittoa. Yrittäjän piti käydä useaan kertaan ottamassa mittoja.
Valmis kehikko osui nyt hienosti paikalleen ja seinät saatiin pystyyn viidessä päivässä. Eniten aikaa meni siihen, että ikkuna-ja oviaukkojen varauksia eli painumisvaroja piti suurentaa. Hyvin pian tulisimme huomaamaan että se oli todellakin tarpeen.
Hirsikehikko oli tilattu tasakertaan. Se tarkoittaa, että veistotyöhön ei kuuluisi päätykolmioita, vaan nämä seinäosat rakennettaisiin laudasta paikan päällä. Tämä oli nyt seuraava tehtävä. Lisäksi rakennuksen keskelle piti saada kurkihirsi pystypilareiden varaan. Sen asentaminen oli työlästä. Pilareissa täytyy olla ruuvijalka, jolla kurkihirttä voidaan rakenteen painuessa laskea alaspäin.
Pakkaset jatkuivat koko ajan. Muonitusvastaavallekin siitä oli paljon harmia. Kerran olin valmistamassa ulkovajassa pannukakkua. Kananmunat olivat hetkessä jäätyneet niin, että lopputuloksena oli sananmukainen pannukakku kun keltuaiset eivät kunnolla sekoittuneet taikinaan.
Olimme varanneet seuraavaan rakentamisvaiheeseen kolme-neljä viikkoa heti vuoden 2011 alkuun, helmikuuksi. Silloin hirsikehikko siis saapuisi tontille ja heti tämän urakan jatkoksi rakennettaisiin katto valmiiksi.
Minua jännitti kovasti miten homma onnistuisi keskellä talvea. Lunta oli satanut valtavasti, mutta onneksi pakkasta oli aluksi vain muutama aste. Pian pakkanen kuitenkin kiristyi. Koko tiukan rakentamisjakson ajan olikin sitten vuosisadan paukkupakkaset. Usein aamu alkoi yli 30 asteen pakkasella ja alkoi laskea pariinkymmeneen asteeseen vasta muutamaksi iltapäivän tunniksi. Olen ihmeissäni ja kiitollinen että rakennusmiehet ja me itse selvisimme. Minun tehtäväni oli lähinnä pitää pientä saunamökkiä lämpimänä koko päivän ja vastata muonituksesta.
Lumitöitä
Vähänpä siis tiesimme etukäteen mikä meillä olisi edessä. Helmikuun projekti alkoi lumen luonnilla.
Talon ensimmäinen kerros, harkkokerros, oli talven ajaksi peitetty viidellä pressulla. Pressujen alla oli vielä lautarakennelma, jonka tarkoitus oli ohjata lumisohjoja talven aikana alas välipohjalta.
Nyt pressurakennelman päällä oli sitten vajaat metri lunta eikä suojaus ollut kaikilta osin toiminut. Lumen alta löytyi isoja jääpusseja. Osittain myös välipohjan vaneri oli jäässä. Hyvä puoli oli se, että talvi oli tullut nopeasti melkein yhdellä rytinällä. Lumi ei ollutkaan välillä sulanut ja jäätynyt joten näytti siltä että rakenteet eivät olleet vahintoittuneet eikä betoni murentunut.
Kun lumet luotiin alas, syntyi talon seinustalle liki parimetrinen lumipenkka. Miten siihen rakennettaisiin telineet hirsikehikon ja katon rakentamisen ajaksi?