Olemme asuneet uudessa kodissa puolitoista vuotta. Muutimme keskeneräiseen taloon pikapikaa kun saimme vanhan talomme pääkaupunkiseudulla myytyä.
Oletimme että talo olisi valmistunut nopeammin. Nyt vuoden 2013 alussa tilanne on se, että viimeinen lattiapinnoite sisätiloissa on valmis. Parveke puuttuu vielä.
Väsymys on iskenyt kun on asuttu keskeneräistä taloa. Itse sairastuin aika pahasti vuosi sitten. Nyt terveyteni on lähes ok. Mies on tehnyt ahkerasti töitä. Hän on voinut jo hiljentääkin tahtia kun jäljellä on enää ollut vain sisätöitä.
Mikä on yllättänyt?
Yllättänyt on se, että vaikka elämme keskellä ns. lamaa, kohtuuhintaisia työntekijöitä on ollut vaikea tai mahdotonta saada. Työntekijät ovat pestautuneet pikkufirmoihin, jotka kärkkyvät isoja työmaita. Omakotirakentaja, joka teettää vain pienen työtehtävän kerrallaan, ei ole houkutteleva kohde.
Ovatko hirret halkeilleet?
Haapahirret ovat oikeastaan käyttäytyneet niin kuin odotimme. Vielä viime kesänä kun mies joutui poraamaan reiän hirsiseinän läpi, hän huomasi että puu on keskeltä aivan kosteaa. Sanonta että haapahirsi kuivaa vain päistään saattaa pitää paikkansa.
Hirsikehikkoa toissatalvena asennettaessa neuvoi viisas kirvesmiehemme, että ovien ja ikkunoiden päälle kannattaa jättää painumisvaraa ainakin 15 cm. Veistäjä olisi tyytynyt puoleen. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, tuosta varauksesta on jäljellä enää muutama sentti.
Yksi kattorakenteen tukipilareista keskellä taloa on haljennut aika pahasti ja sitä on tuettu metallisella pannalla, joka puristaa parrua alhaalta kiinni. Toista kurkihirttä kannattavaa pilaria piti laskea viime kesänä alemmas, mutta pelkäsimme, että säätömutterista menevät kierteet. Onneksi hirsiyrittäjä uskalsi kääntää mutteria, eikä mitään haaveria sattunut.
Seinillä halkeamia on jonkun verran, mutta meitä se ei säikytä. Puupinta on meistä edelleen kaunis katsella, sen pitäisi säilyä sisätiloissa vaaleana. Ulkona se saa harmaantua omaan tahtiinsa.
Seuraavassa blogissa aion kertoa, miten lämpö talossa säilyy.