Ne haavat, jotka jäivät yli hirsikehikon tarpeesta, päätettiin käyttää osittain hirsirakenteisen pihasaunan rakentamiseen ja osaksi sahauttaa laudoiksi.
Apuun saatiin paikallinen sahuri, jolla oli siirrettävä kenttäsirkkeli. Kenttäsirkkelissä käyttövoimana on traktori, joka pyörittää sirkkelin terää. Lisäksi siinä on hydraulinen nosturi, jolla tukit voidaan nostaa sahauslavalla. Sen verran on myös uuttaa tekniikkaa, että laudan paksuus säädetään tietokoneohjelmalla.
Sirkkelin meteli on kova, kuulosuojaimia tarvitaan. Puutavaraa tulee nopeaan tahtiin. Jotta laudat saadaan lajiteltua eri pinoihin tarvitaan aputyövoimaa. Apuun saatiin vävykokelas, minäkin pääsin mukaan kevyiden lautojen taaplaamiseen.
Sahausviikko sattui ensimmäiseksi kevättalven aurinkoiseksi viikoksi. Peltoaukealla aurinko paistoi täydeltä terältä niin että silmiä häikäisi.
Sirkkelöinnin aikana laudat ehdittiin vain eritellä erilaisiin kasoihin, ei taapeloida. Itse asiassa taapelointi onkin lähes yhtä työlästä kuin itse sahaus ja se pitää tehdä niin pian kuin mahdollista etteivät laudat väänny.
Se on tarkkaa puuhaa. Tarkoitus on, että laudat ja lankut pysyvät suorina kuivamisen ajan. Jotta ne kuivuisivat, jokaisen kerroksen välissä pitää olla rimoitus ja hyvät ilmaraot.
Huomasimme, että haapojen kaataminen keväällä rasiin oli tehnyt ihmeitä haapatukeille. Ne olivat hyvin kevyitä verrattuna tuoreisiin puihin. Minua se hämmästytti. Kesä oli ollut niin sateinen, että olin epäillyt mahtavatko ne kuivua ollenkaan.
Haapatukkeja tuli niin paljon että niistä sahautettiin lattialautoja ja tiilikatteen alusruoteita.
Minua alkoi jännittää miten haapa tulisi kestämään lattialautana. Joku pelotteli, että joutuisimme varottelemaan naisvieraita korkokengistä tai muuten lattiat olisivat täynnä syviä koron jälkiä.
Siitä huolimatta meitä kiinnostaa haapa myös lattiamateriaalina ja aiomme ottaa selvää erilaisista vahoista ja öljyistä. Haaveenamme olisi mahdollisimman luonnonmukainen käsittely.
Aluksi kuvittelimme että ratkaisu löytyisi haapalautojen lämpökäsittelystä. Otimme yhteyttä tällaiseen yritykseen. Sieltä kerrottiin ettei lämpökäsittely kuitenkaan paranna sisätiloihin tulevan lattian kestävyyttä. Ja käsittely olisi ollut aika hintavaakin.
Miten tapulit peitetään
Siitä miten valmiit tapulit pitäisi peittää sateilta ja lumelta on erilaisia mielipiteitä. Hirsiveistäjät ovat kyllä vahvasti yhtä mieltä siitä että peittäminen on tärkeää mutta yksityiskohdissaan mielipiteet eroavat. Tärkeintä on että puut eivät kuivu liian nopeasti, sillä silloin ne halkeavat. Ne pitää suojata auringolta. Siinä vaiheessa kuin aurinko alkaa porottaa, ne pitäisi peittää ilmavasti. Joidenkin mukaan juhannuksen ajankohta on tällainen.
Hirsien peittäminen olikin sitten aivan oma urakkansa. Mies teki peltoaukemalle tukevan kattorakennelman, jonka päälle levitettiin isoja vuokrapeitteitä. Katon on oltava tietenkin kalteva.
Olen yrittänyt selvittää ekovessa-asioita. Vaikutelmaksi on jäänyt, ettei sen hankkiminen uudisrakennuskohteeseen ole vielä kovin yksinkertaista. Pitäisi olla olemassa joku paikka, josta voisi rakennuksen suunnittelun alkuvaiheessa selvittää olennaiset tiedot kuten paljonko tilaa sellainen vie ja mitä eri vaihtoehdot edellyttävät rakentamiselta.
Ja mielestäni pitäisi olla olemassa vaihtoehto, jonka voisi rakentaa itse. Ja sille selkeät rakennusohjeet vaikka kunnan virastosta saatavana. Miksi pitäisi maksaa satoja tai tuhansia euroja hienoista muovisista säiliöistä, sähköisestä tuuletuksesta jne.
Kirjastosta löytyi tasan yksi ekovessakirja. Siinä oli lause, joka jäi arveluttamaan. Kirjoittajan mukaan kaikki ekovessat eivät toimi niin kuin myyjät vakuuttavat. Ja settä sellainen vessasysteemi joka ei toimi, hävitetään vähiin äänin ja myyjä jatkaa tuotteensa myymistä. Tarvittaisiin siis laajaa asiakastutkimusta. Tuo kirja julkaistiin jo toistakymmentä vuotta sitten.
Kerroin ystäväperheelle ekovessahaaveistamme. Rouva totesi asiantuntevasti, että tuskin ekovessaa koskaan pystyy rakentamaan omakotitaloon niin, ettei siitä tulisi hajuhaittoja. Aloin heti miettiä mahtaako minua aina pelottaa pyytää vieraita kuumana kesäpäivänä.
Kompostointi ja ekovessa
Toisaalta minulla on jonkin verran kokemusta kompostoinnista. Tiedän ettei kompostisäiliön pitäisi haista jos kompostointi toimii.
Mutta sitten pähkäilen kaikenlaisia yksityiskohtia. Koska talo tehdään kaksikerroksiseksi, ekovessoja pitäisi olla kaksi päällekkäin. Aloin miettiä miten paljon likaa kertyy vähitellen itse putkeen, joka johtaa yläkerrasta alakerran kompostikeräämöön. Alkaisiko putki haista?
Muistin yhden esimerkin: vanhempieni keittiössä on tiskialtaan alla ruokakomposti. Siihen menee lyhyt muovinen putki tiskipöydältä. Jopa tuo lyhyt muovinen putkenpätkä alkaa niin helposti haista etteivät vanhempani usein käytä tätä sinänsä kätevää pientä keksintöä. Ekovessassa ongelma ongelma olisi isompi.
Paljonko säiliö tarvitsee tilaa
Kun vielä ollaan rakennuksen suunnitteluvaiheessa, olisi tärkeää voida hahmottaa eri toimintojen tarvitsema tila. Yritin arvioida: ekovessakirjan mukaan keskivertoperhe tuottaa käymälä-. ja ruokajätettä 1000 litraa vuodessa ja virtsaa noin 1500 litraa vuodessa. Toisin sanoen kiinteätä jätettä kertyy kuution verran ja lisäksi nestemäistä virtsaa puolitoistakertainen määrä. Ekovessan säiliön varaamaan tilaan vaikuttaa se, erotteleeko systeemi virtsan erikseen. Virtsa voidaan kerätä erilliseen säiliöön ja vaikka käyttää laimennettuna puutarhassa. Virtsa sisältää kuitenkin pääosan hyödyllisistä ravinteista.
Joissakin ekovessamalleissa virtsa voidaan myös haihduttaa. Silloin tuuletukseen tarvitaan sähköä.
Uusi menetelmä
Jossakin vaiheessa soitin Raita Environment -nimiseen yritykseen. Yritys tekee biologista jätevesijärjestelmää. Siinä jätevesi pumpataan suodattimeen jossa nestemäinen ja kiinteä jäte erotetaan. Kiinteä jäte kuivataan säiliön sisällä olevassa ”korissa” , joka voidaan nostaa ja josta jäte voidaan siirtää kompostoitumaan. Myös typpi ja fosfori saadaan kerättyä talteen.
Tässä järjestelmässä voidaan käyttää tavallisia vesivessan istuimia. Se tuntuu järkevältä, kompostivessojen hinnat kun liikkuvat 700-800 euroissa ja tavallisen vesivessapytyn voi saada edullisesti kierrätyskeskuksestakin.
Menetelmä kiinnostaa nyt meitä.
Rakennusluvassa määrätään että rakennuttajan pitää järjestää työmaalla aloituskokous. Tuossa aloituskokouksessa pitää olla paikalla rakennuttajan lisäksi pääsuunnittelija ja kunnan rakennustarkastaja.
Tarkoitus on käydä läpi rakennustarkastajan kaavaketta. Siihen merkitään urakoitsijat, aliurakoitsijat. Lisäksi käydään läpi rakennusluvan perusteella määräytyvät velvoitteet. Käytännössä se tarkoittaa että rakentamisesta pitää mm. tiedottaa naapureille. Hankkeelle pitää nimetä vastaava mestari-, kiinteistö-, vesi- ja viemäröintivastaava sekä ilmastointivastaava. Ja pitkin matkaa on pidettävä erilaisia katselmuksia.
Mies naurahti kokouksen jälkeen että ennen aikaan ihmiset osasivat rakentaa talonsa itse ja hyviä tuli. Ammattiylpeys vaikutti sen, ettei huonoja rakennuksia tehty, muuten olisi mennyt maine. Nyt rakentamiseen liittyy hirveä määrä erilaisia määräyksiä, direktiivejä ja valvontaa ja silti rakennetaan hometaloja. Se kaikki lisää valtavasti rakentamisen kustannuksia.
Aloituskokous sujui mutkattomasti ja hyvässä hengessä.
Lopuksi saimme pienen työturvallisuusoppaan, joka oli täynnä kapulakielistä tietoa.
Olemme mielenkiinnolla seuranneet, kuinka suhdanteet ovat äkillisesti muuttuneet. Nyt kaikkia lainaa ottaneita mietityttää, miten lähivuosina selviää takaisinmaksusta. Mutta myönteistäkin talouslamaan liittyy rakennuttajan kannalta. Hinnat eivät enää kohoa. Se jää nähtäväksi, laskevatko kustannukset oikeasti.
Rakennusalan yrittäjillä alkaa olla kiinnostusta myös pientalohankkeisiin. Erään rakennusalan lehden kolumnisti totesikin, että vielä hiljattain kirvesmiehistä, putkimiehistä ja sähkömiehistä oli niin huutava pula, että pientalokohteisiin päin he tuskin edes ”sylkäisivätkään”. Ne kun ovat monimutkaisempia ja vähemmän tuottavia kun suuret rakennuskohteet.
Koko kesän olimme yrittäneet saada louhinta-alan yrittäjää käymään tontillamme. Mies oli saanut päähänsä, että talon vieressä olevaan lähes pystysuoraan kallioseinään voisi louhia maakellarin. Lisäksi aivan rakennuspaikan reunalla oli iso kivi, jota kaivinkone ei pystynyt siirtämään. Se jouduttaisiin vielä räjäyttämään pienempiin osiin. Nämä työt pitäisi saada tehtyä ennen rakentamisen alkamista.
Olimme saaneet soittoihin aina vastaukseksi, että ottakaa yhteyttä parin kuukauden päästä. Tämä jatkui koko syksyn. Joulukuun alussa yrittäjä lopulta totesi, että nyt on taantuma tullut tällekin seudulle ja hänellä olisi aikaa käydä tontillamme.
Kallioon louhitusta kellarista on vaikea löytää tietoja. Hyvänä puolena on tasainen lämpö ympäri vuoden. suuri kysymysmerkki on, miten kalliosta mahdollisesti tihkuva kosteus johdetaan pois ja miten tuuletus järjestetään. Näistä kysymyksistä on tarkoitus jutella kun tapaamme yrittäjää rakennuspaikalla tammikuun alussa.
Matalaenergiabuumi
Meille oli tärkeää saada rakennuslupa ennen vuoden vaihdetta, ennen kuin uudisrakentamisen uudet energiasäännökset tulivat voimaan. Olimme kuulleet, että hirsiyrittäjiä energiasäädösten muutokset huolestuttivat. Jotkut jopa pelkäsivät, että matalaenergiabuumin myötä koko hirsirakentaminen loppuu. Pelkkä massiivihirsi ei enää olisi riittänyt seinämateriaaliksi. Meille riitti olohuoneeseen 20 sentin hirsi, koska kellaritilan ja makuuhuoneen paremmin eristetyt seinät kompensoivat hirsiseinän huonompaa lämmöneristyskykyä.
Yritämme kuitenkin tehdä oman osamme energiatehokkuuden hyväksi. Maalämpö säästää sähkönkäyttöä. Taloa lämmitetään myös oman tontin puilla. Taloon tulee keskusmuuri, joka nousee talon keskellä alhaalta ylös. Siihen tulevat hormit alakerran takkaa, saunan kiuasta sekä yläkerran takkaa ja puuhellaa varten.
Olimme myös luopuneet ylisuurista ikkunahaaveista. Lisäksi suunnittelijan kanssa oli sovittu, että kahden yläkerran huoneen seinät eristetään selluvillalla sisäpuolelta. Lämpöarvoja korotettiin myös ala-, ylä-. ja välipohjan eristystä lisäämällä.
Kun haapojen rungot on nyt pätkitty ja arvioitu, olemme päätyneet siihen, että hirsistämme sahataan 8 tuumaa eli 20 cm paksuja pelkkahirsiä. Pelkka eli sivuilta suoraksi piiluttu hirsi on sisustamisen kannalta helpompi kuin pyöröhirsi. Pelkkahirsiseinää on myös helppo eristää lisää.
Tarkoituksemme on myös laittaa taloon kompostoiva wc. Se on mielestämme kestävän kehityksen kannalta tärkeää.
Koko kesän vietimme tontilla. Asuimme vanhassa asuntoautossa ja raivasimme kiviä. Niitä oli jäänyt rakennusalueella tehdyistä räjäytyksistä. Ostimme käytetyn mönkijän. Sen vinssillä isotkin kivet liikahtelivat. Mies kiskoi niitä uuden mönkijätien pohjaksi.
Kivien raivaaminen tuntui kuitenkin näennäistoiminnalta. Varsinainen tavoitteemme oli saada yhteyksiä lähialueiden yrittäjiin ja päästä etenemään rakennuksen suunnittelussa. Mutta Etelä-Savon kesämökkibuumi jatkui, saimme vain epämääräisiä lupauksia. Katsotaan, soittakaa kuukauden päästä.
Loppukesästä otimme uudelleen yhteyttä paikalliseen rakennusinsinööriin. Hän oli luvannut, että jos emme syksyyn mennessä löydä suunnittelijaa, voimme yrittää kysyä häntä uudelleen.
Huokaisimme helpotuksesta kun hän lopulta lupautui tekemään piirustukset.
Olimme kesän kuluessa olleet yhteydessä muutamaan hirsiyrittäjään. Vain yksi heistä suostui tekemään tarjouksen. Hinta vaikutti meistä korkealta. Meille jäi myös vaikutelma, ettei hän lopulta ollut kovin kiinnostunut hankkeesta. Yrittäjiä saattoi arveluttaa myös haapa materiaalina. Siitä on omakotitalojen rakentamisessa vain vähän kokemusta. Mutta me emme enää voineet odottaa. Meidän lahjoitushaapamme olivat maanneet pitkin pituuttaan rasissa leimikkoalueella jo keväästä asti. Ja sitä paitsi haapa kiinnosti meitä edelleen. Meitä alkoi jo hermostuttaa.
Lopulta eräällä lähialueen hirsiyrittäjällä tuntui olevan saumaa talven 2010 työtilanteessa. Häntä kiinnosti myös haapapuu materiaalina. Veistotarjouksen saaminen oli nyt kiinni enää siitä, että saisimme pian lopulliset rakennuspiirustukset. Ja toisaalta siitä, että hirsiryittäjällä olisi aikaa paneutua piirustuksiin ja tehdä niiden pohjalta tarjous.
Haapojen käyttö hirsimateriaalina vaatii kärsivällisyyttä. Puiden on saatava kuivaa parisen vuotta ja osan siitä valmiiksi pätkittynä ja sahattuina taapelissa. Runkojen sahausta ei kuitenkaan voi suorittaa jos ei tiedä, minkä pituisia pätkiä tarvitaan. Täytyy siis olla valmiina tiedot seinien pituuksista, ikkunoiden kooista ja paikoista jne.
Omat alustavat rakennuspiirustukset olimme tehneet jo kesän aikana. Asuntoautossa ehdimme rakennella pahvista pienoismalliakin.
Kesän lopussa, ennen lähtöämme tontilta, ehdimme tavata samassa palaverissa molemmat yrittäjät, rakennusinsinöörin ja hirsiyrittäjän. Se tuntui hyvältä.
Syksyn aikana sitten rakennusinsinööri piirsi suunnitelmat puhtaaksi. Saimme ne muutamaan kertaan sähköpostilla katsottavaksi. Pieniä muutoksia tehtiin. Seinät mitoitettiin betoniharkkojen koon mukaisiksi ja tekniselle tilalle raivattiin lisää tilaa autotalliin.
Marraskuun alussa jätimme rakennuslupahakemuksen kuntaan. Papereista puuttui vielä energiatodistus, mutta sekin syntyi LVI-suunnittelijan ja pääsuunnittelijan yhteistyönä.
Rakennuslupa tuli postissa joulukuun puolivälissä. Tuntui epätodelliselta pitää leimattuja piirustuksia vihdoin käsissään. Hanke oli nyt edennyt haaveista käytännön toteutukseen. Koko edellinen kevät ja kesä olivat kuluneet epävarmuudessa, löydämmekö sopivia yhteistyökumppaneita.
Hirsiyrittäjä laati lopullisten piirustusten pohjalta apteeraustaulukon, jonka mukaan haaparungot katkotaan sopivan mittaisiksi. Silloin oltiin jo joulukuussa. Sen valmistuttua mies soitti heti metsurille, jonka kanssa oli alustavasti sovittu runkojen karsimisesta ja katkomisesta. Puhelu tulikin oikeaan aikaan, hänen edellinen työtehtävänsä oli juuri päättynyt. Leudosta syksystä johtuen maa oli lähes lumeton, joten puut oli helppo korjata. Pelkästään käsivoimin se ei kuitenkaan sujunut, vaan avuksi tarvittiin naapurin traktori vinsseineen.
Vielä ennen joulua meillä oli sekä rakennusluvat että hirret katkottuina ja koottuina autotien varteen vietäväksi hirsiyrittäjän veistopaikalle. Se oli oikea joululahja.
Alustavan arvion mukaan leimikosta lähti riittävän järeää eli latvaläpimitaltaan vähintään 25 senttimetrin paksuista tukkia juuri ja juuri taloon tarvittava määrä. Sen lisäksi ohuempia tukkeja oli rekka-autokuormallinen. Ne on tarkoitus sahauttaa keväällä ja käyttää mm. sisustusmateriaalina. Olimme lukeneet, että haapalautaa voisi käyttää jopa lattiamateriaalina, jos se lämpökäsitellään ensin. Siihen aiheeseen palataan myöhemmin.
Olimme siis vihdoin tavanneet hirsiyrittäjän, jonka aikatauluihin haapahirsiprojektimme saattaisi sopia.
Oli hyvä merkki, että hän itse ehdotti heti haapaleimikon katsastamista.
Mies lähti taas matkaan ja tapasi yrittäjän leimikon ääressä.
Kyse on kesantopellosta, jolle metsäinsinööri-isäni oli 30 vuotta aikaisemmin saanut idean istuttaa nopeakasvuisia hybridihaapoja. Siihen aikaan ei hybridihaavoista vielä puhuttu. Niin kuin ei yleensäkään sellaisista isoista asioista, että Suomen metsät tulisivat saamaan kilpailijoita eteläisen pallonpuoliskon nopeakasvuisista puulajeista.
Oli hyvä päästä katsomaan puita asiantuntijan kanssa. Meitä oli jatkuvasti jännittänyt se, olisivatko ne sittenkään vielä riittävän paksuja ja riittäisivätkö ne tarpeisiimme. Olimme vasta hiljattain oppineet eräänlaisen peukalosääntöarvion: sataa neliötä kohden tarvitaan noin 1000 metriä hirttä. Isäni oli edellisenä kesänä mitannut ja laskenut runkoja: niitä oli vajaa 160. Niistä kolmasosa oli kuitenkin rinnankorkeudelta mitattuna halkaisijaltaan alle 30 cm.
Yrittäjä totesi ensiksikin, että harvoin näkee kokonaista haapaleimikkoa. Hän ei kuitenkaan halunnut arvioida puiden riittävyyttä. Mahdolliset lahovauriot kun saa selville vasta sitten kun puut on kaadettu. Ensimmäiseksi kesäksi ne jätetään oksineen ns. rasiin. Puut kaadetaan keväällä silmujen puhkeamisen aikaan. Silmut kasvavat kesän aikana lehdiksi kaadetuissakin rungoissa ja samalla vetävät kosteutta rungosta.
Haapa tarvitsee kuivumiseen jopa pari vuotta. Haapatukki, jonka myrsky oli kaatanut leimikon laidalle jo toista vuotta sitten oli kuoren alta vielä aivan tuore. Silti tukin tyvi oli halkeillut keskeltä. Tyvi oli siis kuivunut liian nopeasti. Kuivumista voi hidastaa käsittelemällä puiden sahatut päät ruokaöljyllä tai lateksimaalilla.
Paljonko hirttä kuluu
Kotona Helsingissä teimme karkean laskelman taloon tarvittavista hirsistä. Hyvässä lykyssä omat hirret riittäisivät. Olimme yrittäneet luonnostella pohjapiirustusta siten, että pisin seinä olisi korkeintaan 8,5 metrin mittainen.
Olimme oppineet, että vaikka hirsiseinän paksuus ei aivan täytä normeja, voidaan rakenteen lämpöarvoa nostaa lisäämällä eristystä kellariin, alapohjaan, yläpohjaan ja päätykolmioihin.
Hirsiyrittäjää kiinnosti, tuleeko taloon pitkänurkka vai tasanurkka. Pitkänurkka vie enemmän hirttä ja pitää ottaa laskelmassa huomioon.
Kyse on koko rakennuksen ilmeestä. Nämä tyyli- ja rakenneasiat ovat minulle vielä vaikeita. Netistä ja hirsirakentamisen oppaista olimme katselleet erilaisia vaihtoehtoja. Aluksi ajattelimme, että koska haapamme eivät ole aivan järeimmästä päästä, oli järkevintä päätyä pyöröhirteen ja perinteiseen pitkänurkkaan. Jos hirsi veistetään suoraksi eli pelkaksi, siitä tavallaan karsitaan hukkaan osa paksuutta.
Mutta kun siis hirren paksuutta voidaan kompensoida lisäeristyksillä, olemme uudestaan alkaneet kallistua pelkkahirteen. Sisäpuolelta suora pelkkahirsiseinä vaikuttaa selkeältä ja helpommalta sisustuksen kannalta. Silloin taloon voisi sopia myös lyhytnurkka.
Olin hirsitalomallistoja selaillessani huomannut miten keveiltä ja silti jämeriltä uudet palkkahirsiset ja lyhytnurkkaiset modernit hirsitalot näyttävät.
Kun syksyllä tulimme ensimmäisen kerran katsomaan tonttia netti-ilmoituksen perusteella, lähdimme tutkimaan sitä tiukan paju- ja leppärykelmän keskeltä. Huh huh, kuinka kukaan myy tällaista, ehdin ajatella.
Muutaman kymmenen metrin jälkeen avautui kallioita, mutta niitä näytti olevan loputtomasti, useissa kerroksissa. Miten tänne oikein voi rakentaa, mietin edelleen.
Mutta jotain kiinnostavaa kalliorykelmissä oli. Seuraavalla käyntikerralla aloimme jo miettiä mahdollisia rakennuspaikkoja. Valitsimme yhden, josta olisi mielestämme paras näköala. Tuo rakennuspaikka olisi ollut kahden kalliokielekkeen välissä.
–Jos tuohon rakennatte, se tietää kyllä aikamoista lisälaskua louhimisesta. Saatte varata siihen 20 000 euroa ylimääräistä, totesi meille eräs tuttava, joka oli tullut pyynnöstämme katsomaan paikkaa.
Meitä alkoi askarruttaa.
Kustannusten lisäksi meitä mietitytti se, että perustuksiin tihkuisi koko ajan vettä kallioista, jos talo rakennettaisiin syvälle niiden keskelle.
Ei mitään loivaa
Vielä tuossa vaiheessa olimme saaneet houkuteltua erään hirsiyrittäjänkin paikkaa katsomaan. Hän innostui jylhistä maisemista. Kyselimme hänen mielipidettään myös järkevästä tien paikasta.
– Jos talo on tällaisessa paikassa, ei tiekään voi olla loiva. Eihän se miltään näyttäisi, hän sanoi savolaiseen tapaan.
Hänen mukaansa tie kannattaisi rakentaa jyrkkään nousuun ylös mäkeä.
Ajatus tuntui houkuttelevalta. Mutta sitten ajattelimme, että meille merkitsee ehkä sittenkin enemmän käytännöllisyys kuin tien näyttävyys. Kiertäessämme tonttia huomasimme, että tien voisi yhtä hyvin rakentaa siitä pajupöheiköstä käsin, josta olimme tontille ensimmäisellä kerralla tulleet. Silloin tie tulisi suhteellisen tasaiseen maastoon. Emmekä joutuisi myöhemmin liukkailla jääkeleillä arvuuttelemaan josko auto pääsee ylös asti.
Aloimme myös pohtia sitä, että pitäisi ehkä sittenkin säilyttää tontin kauneimmat kohdat rakentamiselta ja sijoittaa talo alemmas. Sieltä löytyi tasanteen tapainen.
Tie on tehty
Nyt olemme jo niin pitkällä että tie on teetetty. Ja puut rakennuspaikalta kaadettu. Tämän toimenpiteen kun saa tehdä jo ennen rakennusluvan myöntämistäkin. Puut on jopa viety läheiselle sahalle.
Kaikesta tästä olemme iloisia ja kiitollisia.
Ja kas, nyt kalliorykelmä alkaa näyttää rakennuskelpoiselta tontilta. Tie ja puiden kaato ovat saaneet aikaan muotoa kaaoksen keskelle. Tätä muodonmuutosta on ollut jännittävää seurattavaa.
Nykyistä rakennuspaikkaa varten joudumme pyytämään räjäytysapua vain sen verran, että saamme sisäänkäynnin taloon yhden kalliokorokkeen yli.
Kun toukokuuhun osui kesäisiä viikonloppuja, olemme olleet tontilla, mies huussintekopuuhissa, minä keräämässä ja karsimassa isojen mäntyjen kaatamisesta syntyneitä oksia. Olemme nauttineet jokaisesta hetkestä.
Talvi oli masentavaa aikaa rakennusprojektimme kannalta. Mikään ei näyttänyt edistyvän. Olimme yrittäneet saada yhteyttä ehkä kaikkiaan kymmeneen hirsiyrittäjään, mutta nämä eivät vastanneet. Eivät sähköposteihin, eivät puheluihin.
Paljon meillä oli vielä opittavaa. Nyt kevään korvalla olemme jo hivenen viisaampia.
Ensinnäkin. Pitkälle syksyyn hirsiyrittäjillä on kiire. On saatava tehdyksi mahdollisimman paljon ennen varsinaisen jään ja lumen tuloa. Kun syksyn urakka on putkessa, hirsiyrittäjä pakenee lomalle ja sulkee kännykän.
Toiseksi: Etelä-Savossa on meneillään rakennusbuumi. Itsenäiselle hirsiyrittäjälle korkeasuhdanne on tavallaan vaikeaa: pitäisi ottaa vain sen verran töitä jotka kykenee saattamaan loppuun.
Kolmanneksi. Savo on kuin Suomen Espanja. Asiat etenevät niin että tutun tuttu suosittelee tutun tutulle. Jos et ole ennestään kenenkään tuttu, sinusta ei tiedä oletko lintu vai kala. On varminta jäädä tarkkailemaan tilannetta.
Niinpä olimme talven aikana miettineet muitakin mahdollisuuksia. Vaikka meillä oli mahdollisuus saada haapahirsiä isäni tontilta ja rakentaa hirsikehikko niistä, olimme jo alkaneet miettiä jopa mahdollisuutta siirtää jostakin vanhaa hirsikehikkoa uudelle tontille.
Olimmekin törmänneet yhteen vanhaan autioituneeseen hirsitaloon autoillessamme lähialueella. Pääsimme katsomaan taloa sisältäkin.
Mittailimme tuota taloa ja omaa rakennuspaikkaamme. Talo oli kapea ja matala mutta toisaalta pitkä, lähes 17 metriä. Se mahtuisi juuri ja juuri katsottuun kohtaan. Minä aloin innostua. Jospa tämä olisi helpompi ratkaisu. Se saattaisi tulla edullisemmaksikin. Talossa olisi myös ovia ja ikkunoita, joita voisimme rapsuttaa ja maalata. Siihenhän olimme tottuneet nykyisessäkin kodissa.
Sovimme vielä paikallisen rakennusyrittäjän kanssa käynnin hylätyllä hirsitalolle. Intomme loppui aika nopeasti sillä tämä yrittäjä totesi: Ei voisi vähempää kiinnostaa. Niin monesta kohtaa hirret olivat jo haperoituneet.
Mutta tällä tapaamisella oli toinen merkitys: Autiotalon pihalla selitimme rakennusyrittäjälle ongelmaamme. Sitä, ettemme olleet saaneet ketään hirsiyrittäjää lupautumaan projektiin.
Hän tiesi siltä seisomalta kaksi yrittäjää, joista meillä ei ollut tietoa. Saimme näiden yhteystiedot. Toinen hirsiveistäjistä jopa vastasi puheluun. Saimme sovittua tapaamisen seuraavaksi päiväksi.
Olimme saanet vihiä, että muutaman kilometrin päässä tontiltamme asuu miehen kaukaisia sukulaisia. Päätimme uskaltaa yllätysvierailulle.
Maatalon vanha isäntä ja emäntä olivat paikalla ja ottivat meidät lämpimästi vastaan. Emäntä osoittautui varsinaiseksi käsityötaituriksi. Isäntä taas on kerännyt museon verran vanhoja maatalon esineitä ja tehnyt sukuselvityksiä. Koko ikänsä, yli 80 vuotta, he ovat asuneet muutaman kilometrin säteellä nykyisestä asuinpaikastaan, täällä, täydessä maaseudun rauhassa, vaarojen ja järvien keskellä. He tunsivat kaikki kylän asukkaat ja osasivat kertoa keneltä voisimme kysyä apua tien raivaamiseen.
Seuraavaksi lähdimmekin etsimään tätä kaivuriyrittäjää. Hän sattui joulun välipäivinä olemaan paikalla ja oli heti valmis jopa lähtemää kanssamme tontille. Saimme häneltä arvokkaan vihjeen. Kun mietimme sähköjohtojen vetämistä, hän muistutti että sähkölaitos taitaakin olla vuoden alusta nostamassa hintoja ja kaivoi meille saman tien puhelinnumeron. Soitimme ja saimme alustavan sopimuksen vanhaan hintaan.
Parin päivän päästä sopimus olisi maksanut neljäsataa euroa enemmän!
Mutta uuden sähköliittymän hinta aiheutti kyllä pohdittavaa kotimatkalle. Liittymän hinta oli kokonaista 2800 euroa vaikka sähkömuuntaja olikin aivan tontin kulmalla. Tuolla hinnalla saisi hankituksi jonkinmoisen tuulivoimalan ja energiaa varaavan akun. Kesäaikana virtaa saisi aurinkopaneeleista. Varavoimaksi voisi hankkia bensiinikäyttöisen sähköaggregaatin, jotka eivät montaa sataa maksa. Miten kiehtovaa olisikaan, jos voisi olla omavarainen sähkön suhteen. Emme varmaankaan ole ainoita suomalaisia, jotka sitä juuri nyt pohtivat.
Kotona netistä vaihtoehtoja etsimään
Ongelma numero yksi: Rakennusaikana työmaalla tarvitaan sähköä erilaisiin työkoneisiin ja sitä ei voi jättää tuuliolosuhteiden varaan.
Ongelma numero kaksi: Muutaman tonnin hintaisen tuulivoimalan antama energia riittäisi lähinnä valaistukseen. Mehän halusimme joka tapauksessa lämmitystä varten maalämpöpumpun, ja tämä taas käyttää kolmivaihesähköä. Se edellyttää sähköverkkoa tai tosi järeää ja kallista tuulivoimalaa.
Ongelma numero kolme: Myös jääkaappi ja pakastin käyttävät vaihtovirtasähköä mitä ei pienestä tuuligeneraattorista saisi. Vaikka meillä olisi hyvä maakellari, tuskin tulisimme toimeen ilman pakastinta. Kaasukäyttöisiä jääkaappeja kyllä on, mutta onko edes olemassa kaasulla toimivaa pakastinta ja miten kallis sellainen olisi?
Päätimme siis allekirjoittaa sähkösopimuksen mutta hankkia myös maalämpöpumpun, jonka ansiosta sähkölaskumme todennäköisesti laskisi jopa neljä viidennestä. Jos sähkön hinta jatkaa nousuaan, tuulivoimala voi vielä tulla ajankohtaiseksi.
___
Muutaman päivän päästä posti toi sähköyhtiön liittymissopimuksen ja sen mukana myös uuden hinnaston. Siitä kävi ilmi että sähkön hinta nousee viidenneksellä vuoden alusta.
Puuston raivaaminen tulevan tien kohdalta oli jäänyt edelliseltä kerralla kesken. Pimeä kun lankesi silloin jo iltapäivällä puolen neljän aikaan.
Nyt olimme pakanneet tavarat valmiiksi jo edellisenä päivänä ja olimme perillä aikaisin. Matkalla olimme hankkineet uuden moottorisahan.
Työkoneen hankinta se vasta vaikeaa onkin. Pitäisi jo etukäteen tietää käyttötarve ja sitten määritellä miten järeän vaihtoehdon hankkii. Ja jos ei ole hankkinut sitä järeintä, olisi tyydyttävä nytkyttämään pienemmällä härvelillä. Ja jättämään isot työt ammattimiehille. Tästä saisimme nyt oppitunnin.
Joulukuun lopun sää oli poikkeuksellisen leuto. Koko matkan etelästä Etelä-Savoon auton lämpömittari näytti ulkolämpötilan olevan muutaman asteen plussalla. Eikä edes satanut.
Kun pääsimme perille mies alkoi tehokkaasti jatkaa pienten haapojen kaatamista. Minä raahasin runkoja kasoihin.
Keskelle tulevaa tietä jäi lopulta vain kookas koivu. Tiesin että oli turha sanoa että se kannattaisi jättää metsurin hommiksi.
Mies teki kiilan koivun sille puolelle, mille halusi puun kaatuvan ja alkoi sitten sahata moottorisahalla vastakkaiselta puolelta. Sahaamista riitti. Mies ähelsi valkoisen savupilven ja suihkuavan sahanpurun keskellä. Minä pelkäsin ja rukoilin mielessäni. Kädessäni oli pitkä keppi, jolla minun oli tarkoitus työntää puuta kaatumissuuntaan.
Lopulta saha jäi jumiin sahausuraan. Sen teho ei yksinkertaisesti riittänyt. Mies haki puukkosahan ja alkoi sahata vastakkaiselta puolelta lovea paksummaksi. Välillä hän yritti kaikin voimin kammeta puuta vänkäraudalla toiselta puolelta, siis varsinaisesta sahausurasta. Silloin aloin todella pelätä. Näytti siltä kuin mies painisi koivun kanssa.
Loppujen lopuksi puu kuitenkin kaatui kauniisti raivatulle uralle. Onneksi se kaatui hitaasti, sillä suunta oli täsmälleen päinvastainen kuin olimme tarkoittaneet.Runko oli niin pitkä, että latva lähes hipaisi päätielle jätettyä autoamme. Miten valtavan vaikeaa on arvioida puun pituutta alhaalta käsinJa miten hirveä massa sillä oli.
Istuimme puun rungolle levähtämään. Yritin käyttää tilannetta hyväkseni saadakseni mieheltä lupauksen, että loput isot raivattavat puut jätettäisiin suosiolla ammattimiehelle.
Olin niin kiitollinen siitä, että mies oli ehjä. Mies taas ilmaisi ilonsa siitä, että moottorisaha oli ehjä.
Rakennamme hirsitalon haapapuusta 