Kun syksyllä tulimme ensimmäisen kerran katsomaan tonttia netti-ilmoituksen perusteella, lähdimme tutkimaan sitä tiukan paju- ja leppärykelmän keskeltä. Huh huh, kuinka kukaan myy tällaista, ehdin ajatella.
Muutaman kymmenen metrin jälkeen avautui kallioita, mutta niitä näytti olevan loputtomasti, useissa kerroksissa. Miten tänne oikein voi rakentaa, mietin edelleen.
Mutta jotain kiinnostavaa kalliorykelmissä oli. Seuraavalla käyntikerralla aloimme jo miettiä mahdollisia rakennuspaikkoja. Valitsimme yhden, josta olisi mielestämme paras näköala. Tuo rakennuspaikka olisi ollut kahden kalliokielekkeen välissä.
–Jos tuohon rakennatte, se tietää kyllä aikamoista lisälaskua louhimisesta. Saatte varata siihen 20 000 euroa ylimääräistä, totesi meille eräs tuttava, joka oli tullut pyynnöstämme katsomaan paikkaa.
Meitä alkoi askarruttaa.
Kustannusten lisäksi meitä mietitytti se, että perustuksiin tihkuisi koko ajan vettä kallioista, jos talo rakennettaisiin syvälle niiden keskelle.
Ei mitään loivaa
Vielä tuossa vaiheessa olimme saaneet houkuteltua erään hirsiyrittäjänkin paikkaa katsomaan. Hän innostui jylhistä maisemista. Kyselimme hänen mielipidettään myös järkevästä tien paikasta.
– Jos talo on tällaisessa paikassa, ei tiekään voi olla loiva. Eihän se miltään näyttäisi, hän sanoi savolaiseen tapaan.
Hänen mukaansa tie kannattaisi rakentaa jyrkkään nousuun ylös mäkeä.
Ajatus tuntui houkuttelevalta. Mutta sitten ajattelimme, että meille merkitsee ehkä sittenkin enemmän käytännöllisyys kuin tien näyttävyys. Kiertäessämme tonttia huomasimme, että tien voisi yhtä hyvin rakentaa siitä pajupöheiköstä käsin, josta olimme tontille ensimmäisellä kerralla tulleet. Silloin tie tulisi suhteellisen tasaiseen maastoon. Emmekä joutuisi myöhemmin liukkailla jääkeleillä arvuuttelemaan josko auto pääsee ylös asti.
Aloimme myös pohtia sitä, että pitäisi ehkä sittenkin säilyttää tontin kauneimmat kohdat rakentamiselta ja sijoittaa talo alemmas. Sieltä löytyi tasanteen tapainen.
Tie on tehty
Nyt olemme jo niin pitkällä että tie on teetetty. Ja puut rakennuspaikalta kaadettu. Tämän toimenpiteen kun saa tehdä jo ennen rakennusluvan myöntämistäkin. Puut on jopa viety läheiselle sahalle.
Kaikesta tästä olemme iloisia ja kiitollisia.
Ja kas, nyt kalliorykelmä alkaa näyttää rakennuskelpoiselta tontilta. Tie ja puiden kaato ovat saaneet aikaan muotoa kaaoksen keskelle. Tätä muodonmuutosta on ollut jännittävää seurattavaa.
Nykyistä rakennuspaikkaa varten joudumme pyytämään räjäytysapua vain sen verran, että saamme sisäänkäynnin taloon yhden kalliokorokkeen yli.
Kun toukokuuhun osui kesäisiä viikonloppuja, olemme olleet tontilla, mies huussintekopuuhissa, minä keräämässä ja karsimassa isojen mäntyjen kaatamisesta syntyneitä oksia. Olemme nauttineet jokaisesta hetkestä.
Jätä kommentti so far
Jätä kommentti
Rakennamme hirsitalon haapapuusta 