Rakennamme hirsitalon haapapuusta


Sähköä mutta miten
1 tammikuun, 2008, 6:46 pm
Filed under: haapapuut, hirsitalo, maalle muutto, rakentaminen

Olimme saanet vihiä, että muutaman kilometrin päässä tontiltamme asuu miehen kaukaisia sukulaisia. Päätimme uskaltaa yllätysvierailulle.

Maatalon vanha isäntä ja emäntä olivat paikalla ja ottivat meidät lämpimästi vastaan. Emäntä osoittautui varsinaiseksi käsityötaituriksi. Isäntä taas on kerännyt museon verran vanhoja maatalon esineitä ja tehnyt sukuselvityksiä. Koko ikänsä, yli 80 vuotta, he ovat asuneet muutaman kilometrin säteellä nykyisestä asuinpaikastaan, täällä, täydessä maaseudun rauhassa, vaarojen ja järvien keskellä. He tunsivat kaikki kylän asukkaat ja osasivat kertoa keneltä voisimme kysyä apua tien raivaamiseen.

Seuraavaksi lähdimmekin etsimään tätä kaivuriyrittäjää. Hän sattui joulun välipäivinä olemaan paikalla ja oli heti valmis jopa lähtemää kanssamme tontille. Saimme häneltä arvokkaan vihjeen. Kun mietimme sähköjohtojen vetämistä, hän muistutti että sähkölaitos taitaakin olla vuoden alusta nostamassa hintoja ja kaivoi meille saman tien puhelinnumeron. Soitimme ja saimme alustavan sopimuksen vanhaan hintaan.

Parin päivän päästä sopimus olisi maksanut neljäsataa euroa enemmän!

Mutta uuden sähköliittymän hinta aiheutti kyllä pohdittavaa kotimatkalle. Liittymän hinta oli kokonaista 2800 euroa vaikka sähkömuuntaja olikin aivan tontin kulmalla. Tuolla hinnalla saisi hankituksi jonkinmoisen tuulivoimalan ja energiaa varaavan akun. Kesäaikana virtaa saisi aurinkopaneeleista. Varavoimaksi voisi hankkia bensiinikäyttöisen sähköaggregaatin, jotka eivät montaa sataa maksa. Miten kiehtovaa olisikaan, jos voisi olla omavarainen sähkön suhteen. Emme varmaankaan ole ainoita suomalaisia, jotka sitä juuri nyt pohtivat.

Kotona netistä vaihtoehtoja etsimään

Ongelma numero yksi: Rakennusaikana työmaalla tarvitaan sähköä erilaisiin työkoneisiin ja sitä ei voi jättää tuuliolosuhteiden varaan.

Ongelma numero kaksi: Muutaman tonnin hintaisen tuulivoimalan antama energia riittäisi lähinnä valaistukseen. Mehän halusimme joka tapauksessa lämmitystä varten maalämpöpumpun, ja tämä taas käyttää kolmivaihesähköä. Se edellyttää sähköverkkoa tai tosi järeää ja kallista tuulivoimalaa.

Ongelma numero kolme: Myös jääkaappi ja pakastin käyttävät vaihtovirtasähköä mitä ei pienestä tuuligeneraattorista saisi. Vaikka meillä olisi hyvä maakellari, tuskin tulisimme toimeen ilman pakastinta. Kaasukäyttöisiä jääkaappeja kyllä on, mutta onko edes olemassa kaasulla toimivaa pakastinta ja miten kallis sellainen olisi?

Päätimme siis allekirjoittaa sähkösopimuksen mutta hankkia myös maalämpöpumpun, jonka ansiosta sähkölaskumme todennäköisesti laskisi jopa neljä viidennestä. Jos sähkön hinta jatkaa nousuaan, tuulivoimala voi vielä tulla ajankohtaiseksi.

___

Muutaman päivän päästä posti toi sähköyhtiön liittymissopimuksen ja sen mukana myös uuden hinnaston. Siitä kävi ilmi että sähkön hinta nousee viidenneksellä vuoden alusta.

Advertisement

Jätä kommentti so far
Jätä kommentti



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s



%d bloggaajaa tykkää tästä: