Minua alkoi jännittää. Mitä jos tontti olisikin jo varattu jollekulle? Eiväthän netin tiedot aina olleet ajan tasalla.
Vasta takaisin ajaessamme olimme huomanneet kaupan lyhyen matkan päässä. Mikä mahtava asia! Sitten löytyi koulu, muutaman kilometrin päässä. Se oli sen merkki ettei kyläyhteisö voinut olla kokoaan hiipumassa. Tien varrella näkyi kauniita paikkoja ja järvenrantoja.
Oli minun vuoroni soittaa seuraavana aamuna kuntaan. Vastaava insinööri sanoi menevänsä tarkistamaan, onko tontti edelleen myynnissä.
Odottelin puhelimessa. Insinööri palasi ja totesi että tontti on edelleen vapaa mutta alkoi selittää tohkeana, että ensiksi kunta suorittaisi tontilla puuston arvioinnin ja harvennushakkuun. Tämä siksi, että kunnanhallituksessa oli valitettu, kun joskus tontti oli myyty niin halvalla, että ostaja sai hinnan heti takaisin kaatamalla tontilla olevat puut.
Huomasin ahdistuvani saman tien. ”Minun” ihania mäntyjäni ei saisi kaataa. Isot työkoneet eivät saisi mennä tuolle luonnontilaiselle kalliolle. Menisi pari sataa vuotta ennen kuin se olisi ennallaan!
– Mutta jos haluatte itse ostaa puut se on mahdollista. Metsänhoitoyhdistys arvioi puiden arvon ensiksi.
-Tottakai haluamme maksaa, sopersin.
Mutta paljonko meillä oli siihen varaa? Kaikkialla oli juttuja siitä miten taloprojekti maksaa ja että kaiken aikaa tulee yllättäviä lisäkuluja niin että lopputulosta ei kukaan voi tietää.
Pystyisimmekö kestämään tällaista stressiä?
Jätä kommentti so far
Jätä kommentti
Rakennamme hirsitalon haapapuusta 